Asuuko yhteisössänne Samu Sirkka helvetistä?

Älä huoli, niin asuu kaikissa muissakin ihmisyhteisöissä!

"Tee puolisosi kanssa lista kotitöistä, arvioikaa erikseen omalta kohdaltanne, kuinka suuren osuuden niistä teette, ja laskekaa tulokset yhteen. Tutkimuksissa on havaittu, että näin arvioituna kotityöt tulevat tehtyä keskimäärin 120-prosenttisesti. Näin sisäinen asianajajamme toimii. Se liioittelee omaa panostamme ja aliarvioi toisen työn.

Vaikka tämä esimerkki voi kuulostaa melko harmittomalta, todellisuudessa sisäinen asianajajamme on kenties tärkein sosiaalisen ja yhteiskunnallisen konfliktin lähde. Sisäinen asianajajamme on vastuussa siitä, että näemme toisten viat, mutta emme malkaa omassa silmässämme. Ja kun toimimme moraalisesti väärin, se sepittää korvaamme kuin Samu Sirkka helvetistä, että toimimme ihan oikein." 

Näin pohtii Jani Kaaro kolumnissaan. Helvetin Samu Sirkka on varmasti tuttu ja arkipäiväinen asukki jokaisessa ihmisyhteisössä. Yritän tasaisesti muistuttaa itseäni siitä, etten voi luottaa omaan arviooni ja kokemukseeni kotitöiden tai muiden velvollisuuksien jakautumisesta yhteisössä - en tässä omassa kotipiirissämme, sen paremmin, kuin muissakaan yhteisössä.

Huomasin kesällä, kuinka monta kertaa seisoin keittiössä manaamassa, että aina saa aloittaa siivoamisesta, kun tahtoo tehdä ruokaa ja miksei kukaan muu ikinä tee mitään. Onneksi samaan aikaan pähkäilin budhalaisuutta äideille opastavan kirjan kanssa. Sen avulla oli helppo huomata, etteivät mitkään asiat todellisuudessa ole "aina" tai "ei ikinä" jotakin. Päin vastoin, näitä sanoja on viisain pitää heti hälytysmerkkeinä sisäisen asianajajan puheesta. Keskeytin sisäisen marinani ja komensin itseäni: "Olepa nyt rehellinen itsellesi!" Ja kas vain - huomasin, että yhtä usein, kun reippaasti touhuan, olen välillä täysin vetämätön, enkä tee mitään ja joku toinen joutuu touhuamaan. Yhtä usein kun murehdin sitä, etteivät muut näe tekemääni työtä, jätän muiden ponnistukset yhteisen olemisen eteen huomioimatta. 

Pohjimmiltani olen aivan samanlainen huomio-haukka, kuin kuka tahansa muukin. Kaipasin, että tekemäni kotitouhut nähtäisiin ja tunnistettaisiin. Ja toisaalta päätin opettaa itselleni läksyn ja tehdä parhaani saadakseni muiden tekemät kotityöt näkyviksi itselleni. Näin syntyi ylpeilyseinä:

(kuva heti, kun puoliso kotiutuu!)

Kuten kaikki parhaat oivallukset, ylpeilyseinä kaipasi aluksi muokkaamista. Halusin poistaa syntilistan tunnun, joka oli aiemmassa tiskit sekä keittiönsiivous -lapussamme, joten käytin iloisia värejä. Mutta heti, kun niihin alettiin piirtää rasteja, palasi syntilista-fiilis uudelleen. Päätimme vaihtaa rastit tarroihin. Kun tekee kotityön saa kauniin tarran ja voi olla ylpeä itsestään - hence ylpeilyseinä. Iloiset tarrat muuttavat asennetta kotitöihin - sen sijaan, että ne ovat raskaita, inhottavia velvollisuuksia, ne voivatkin olla jotakin, mistä voi olla iloinen, ylpeä ja tyytyväinen itseensä. 

Taas budhalaisen äitiyden opinnot auttoivat - oli tärkeää huomata, että annamme ihan itse suurimmalle osalle kokemuksistamme arvolatauksen. Tiskit ovat tylsiä ja vastenmielisiä, jos annamme niille sellaisen arvon ja liitämme tiskaamiseen vastenmielisyyden tunteen. Vika ei ole tiskeissä, imuroinnissa tai pyykkäämisessä sinänsä, vaan ihan siellä omien korvien välissä. Jos askareisiin liittää iloa, ylpeyttä ja tyytyväisyyttä, muuttuu niiden tekeminen helpommaksi ja keveämmäksi. 

Pitääkö elämän sitten olla helppoa ja kevyttä? Eikö ole vaan asioita, jotka pitää tehdä, riippumatta siitä ovatko ne kivoja vai ei? Ensimmäiseen kysymykseen minulla ei ole yleispätevää vastausta. Minusta ihmisen kannattaa hieman nähdä vaivaa tehdäkseen elämästään mukavampaa. Monessa kohtaa se vaatii oman egon ja helvetin Samu Sirkan vaientamista, muiden huomioimista ja aktiivista läsnäolon harjoittelua. Se ei poista kaikkia ongelmia, mutta laittaa monet arkiset murheet oikeaan mittasuhteeseen. Mitä siitä, jos aamulla sukkalaatikosta ei löydy kuin parittomia sukkia - serkkuni ei muuta käytäkkään ja hän vaikuttaa aivan hyvinvoivalta silti - enkö siis minäkin voisi viettää juuri tänään paritonta päivää? 

Ja jälkimmäiseen kysymykseen vastaus on kyllä. On paljonkin asioita, jotka "vaan täytyy tehdä" ja on lukuisia asioita, joissa asenteen valitseminen tai näkökulman vaihtaminen eivät yhtään helpota vääjäämättömyyttä, pakottavuutta ja ahdistavuutta. Mutta on myös huomattavasti lukuisampi määrä arkisia asioita, joista ei kannata tekemällä tehdä epämiellyttävämpiä, kuin mitä ne ovat - eikä muuten pakottavampia, kuin ne oikeasti ovat. Kyllä, tiskit on tiskattava ja pölyt imuroitava, mutta arjesta ei kannata tekemällä tehdä tuskaa ja ahdistusta. 

Niin ja jos työtä on liikaa, kannattaa pyytää apua tai kertoa omasta kokemuksestaan. "Olen tosi väsynyt, koska valvoin viime yön imettäen." on meillä riittänyt siihen, että ilman mitään sen suurempia tunneryöppyjä ja taisteluita ahkerat ja kiltit ystävät ovat sinä päivänä hoitaneet välttämättömät ja ne askareet, jotka ovat voineet odottaa, ovat saaneet niin tehdä. "Auttaisitko mua..?" on myös hyvä avaus, joka tuntuu saavan paljon parempia tuloksia, kuin "Miksei kukaan ikinä..?" alkuiset avaukset. 

Jos siis arvelet, että sinunkin yhteisössäsi asuu sisäinen asianajaja eli Samu Sirkka helvetistä, älä huolestu! Kun vähän löysää oikean ja väärän kiristämää pipoa, keksii luovia keinoja tehdä jokaisen panos näkyväksi ja antaa itselleen luvan huomata, että "aina" ja "ei koskaan" eivät olekaan päteviä arvioita oikeastaan mistään, lannistuu Samu ponnistuksissaan jo melkoisesti. On toki pysyttävä hereillä ja huomioitava omaa ajatteluaan, sillä Samu on kekseliäs otus. Uskon kuitenkin, että inhimillinen luovuus on Samun nokkeluutta laajempi ja halu tulla lähimmäistensä kanssa toimeen ja tasoittaa arkea mukavampaan suuntaan Samua vahvempi voima. Ja niinä päivinä, kun näin ei ole, on hyväksyttävä, että kaikki me ihmiset kasvamme yhä, eikä täällä ketään niin valmista ole, etteikö Samu aina välillä saisi meitä puijattua.